Keikkatypologiaa

Rahtikeikka

rahtikeikka

Standardikeikka, jolla soitetaan rahtikeikkakirjan ohjelmistoa ja kerrotaan SFS2191-standardin mukaisia vitsejä. Esim. seisomajuhla (coctail party), peruskiven muuraus, harjannostajaiset.

Paskakeikka

Muuten sama kuin edellinen, mutta ulkona räntäsateessa tai muuten vain sataa alijäähtynyttä vettä. Esim Imatrankosken sillalla joulukuun alussa pikkupakkasella, kun on menossa näytösjuoksutus.

Hyväkeikka

Edellisen keikan jatko, kun on lämmitelty ja syöty hyvin ja nuottiöljyä on ollut riittävästi. Hyvät keikat tulevat yllättäen. Vahva korrelaatio vanhojen soittajien lukumäärän kanssa.

Opiskelijakeikka

opiskelijakeikka

Nuoret jäsenet tai jopa koejäsenet lupaavat kavereilleen soittaa jossakin kaverin opintopiirin juhlassa. Solidaarisuussyistä yleensä kaikki mukana.

Konsertti

Konserteissa soitetaan ns. täydellistä musiikkia, jossa on mukana myös HUM. Tämän vastapainona ovat edellä mainitut rahti- ja muut keikat, joissa soitetaan vain KAK-KAA. Konsertteja on neljä kymmenessä vuodessa.

Hyväntekeväisyyskeikka

Täydellistä musiikkia halutaan soittaa useammin kuin vain konserteissa. Tässä ovat apuna hyväntekeväisyysjuhlat, joita muut järjestävät. Niiden ohjelmisto kootaan konserttikappaleista.

Hääkeikka ja Polttarit

Polttareita seuraa melkein aina häät. Häissä muistellaan polttareita ja tutustutaan morsiamen sukulaisiin. Sulhasen sukuhan jo tunnetaankin.

Viimeinen keikka

Soittajien mielestä hyvä keikka, mutta ei tilaajan. Näitä viimeisiä keikkoja on silloin tällöin, mutta koskaan ei voi olla varma, oliko keikka sittenkään viimeinen. Esimerkiksi Aitoon kirkastusjuhlilla ei ole enää käyty. Täytyyhän legendan elää.

Ensimmäinen keikka

Jokaisella soittajalla on ensimmäinen keikka, jossa opetellaan kappaleet.

Puolenyönkeikka

Yö kuin sielu neekerin... Hyvä keikka aina opiskelijakeikoilla ja joskus muillakin. Erittäin raskas ja vain vahvimmat selviävät. Monesti runsaasti avustajia yleisön joukosta.... luulisin.

Vuokranmaksukeikka

Palokunnantalon vuokra on maksettava ajallaan. Se maksetaan luonnossa eli soittaen. Yleensä ylioppilaskunnan tilaisuuksia. Emme laula ainakaan ruoka suussa.

Vappukeikka

wappukeikka

Alkaa 30.4. klo 14.00 Servinmaijanmökin katolla ja päättyy toukokuussa. Vappu on 1.5. joka vuosi.

Matkakeikka

Päämäärä ei ole tärkeä, vaan liike. Matkakeikoilla myös viritetään hyvin keikkaa varten jo menomatkalla, joten keikat ovat olleet sitä aidointa Retuperää. Erityisesti paluumatkat ovat usein jääneet elämään legendoina. Kerrankin opittiin juomaan moraalia nuottiöljyn loputtua.